Kerhonohjaajat

Kerhonohjaajaksi voi ilmoittautua kuka tahansa rippikoulun käynyt evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kerhon ohjauksesta vaan me koulutamme sinut tehtävään. Kerhoa ei tarvitse vetää yksin vaan mukaan saa yhden tai kaksi kaveria.

Paras tapa löytää oma kerho on rakentaa se jonkin oman harrastuksen ympärille. Jos soitat jotain soitinta, harrastat mutapainia tai snoukkaat ja skeittaa aamusta iltaan, ota meihin yhteyttä. Voimme yhdessä miettiä, miten teemme harrastuksestasi kerhokelpoisen.

Kerhonohjaajaksi sitoudutaan aina yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Kerhovuosi sisältää yhden syys- ja kevätkauden. Kerhoa pidetään kerran viikossa arkipäivinä klo 16-20 välillä. Viikonloppuisin kerhoja ei pidetä.

Kerhojen lisäksi kerhonohjaajan arkeen kuuluu kerran kuussa pidettävät KJ -kokoukset, joissa käsitellään kulloinkin ajankohtaisia kysymyksiä. Kerhonohjaajalla on mahdollisuus osallistua kerholaistensa retkiin ja leireihin isosena.

Kerhon ohjaamisesta ei makseta palkkaa vaan sen sijaan tarjoamme ohjaajille pääsiäisen aikaan ilmaisen matkan jonnekin päin suloista Suomea. Viime aikoina matkat ovat suuntautuneet pääosin Lappiin.

Jos innostus heräsi, niin ota yhteyttä!

Juha “Musti” Mustonen, 0400 – 817 186, etunimi.sukunimi (a) evl piste fi
Anne Sarasmaa, 040 – 551 4426, etunimi.sukunimi (a) evl piste fi
Mikael Westman, 040 – 531 1016, etunimi.sukunimi (a) evl.fi