Opeteltavat ulkoläksyt
Rippikoulun aikana opetellaan muutamia ulkoläksyjä. Nämä tekstit toistuvat riparisi aikana monia kertoja, mikä helpottaa niiden oppimista. Yleensä ulkoläksyjen oppimisen rippikoululainen todistaa omalle isoselleen leirijakson aikana. Ulkoläksyt ovat tekstejä, jotka ytimekkäästi kertovat kristinuskon keskeisimmät sisällöt. Niistä monia lausutaan yhdessä jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kasteissa, vihkimisissä, hautajaisissa ja muissa kristillisillisissä toimituksissa.
Tästä linkistä pääset Fleimin sivulle, jossa voit testata paremmin ulkoläksyosaamistasi jo vaikka ennen leiriä!
Uskontunnustus
Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Isä meidän -rukous
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen.
Vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia
iankaikkisesti. Aamen
Herran siunaus
Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kymmenen käskyä
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä,
karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Pienoisevankeliumi (Joh 3.16)
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
