Hyvää joulua ja uutta vuotta
Olarin seurakunnan varhaisnuorisotyö viettää rauhaisaa joulunaikaa. Kaikki toiminta on tauolla ja keksitymme odottamaan ja juhlimaan Jeesuslapsen syntymäjuhlaa. Toivotammekin kaikille oikein hyvää, lahjarikasta ja ennen kaikkea iloista joulua!
Uusi vuosi ja vielä loppiainen vietetään rauhaisissa merkeissä. Kerhot jatkuvat viikolla 2, eli 9-13.1.2012 tutuissa kerhopaikoissa. Keshoihin ei siis tarvitse enää erikseen ilmoittautua mukaan, jos koko syksyn olet kerhossa ollut. Osassa kerhoista on vielä tilaa, joten jos kerhojalka vipattaa, niin kannattaa olla yhteydessä työntekijöihin.
Heti vuoden alussa on jo ensimäinen leiri. Poikaleirille lähdemme 13-15.1! Leirille ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta kauaa ei tarvitse odotella seuraavaakaan leiriä. Kevään huippukohta lienee hiihtoloman lastenleirit, joille voi ilmoittautua tammi-helmikuun vaihteessa. Myöhemmin keväällä on tiedossa vielä yksi leiri, mutta siitä kerromme hiukan myöhemmin lisää. Samoin kuin kesäleireistä, joihin nyt on aikaa vielä pieni ikuisuus.
Musti, Anne, Marika, Mikael ja tietysti Lurppa toivottavat kaikille erittäin hyvää joulua! Tavataan taas ensi vuonna!







