Nyt kannattaa todella tulla Kulmaan, kun suomigospelin varmaan pitkäikäisin rokkibändi on siellä trio-kokoonpanolla!
Pro Fide on instituutio, se on perustettu jo vuonna 1966. Pro Fide ei ole koskaan ollut ”telakalla.” Toiminta on jatkunut taukoamatta perustamisesta alkaen. Yhtyeen jäsenluettelo on mittava. Vuosien kuluessa miehistö on hiljalleen vaihtunut ja viestikapulaa on siirretty seuraaville. Yhtyeessä on sen historian aikana vaikuttaneet mm. Juha Kela ja Mikko Kuustonen. Nykyään bändiä luotsaa mm. laulaja Heikki Kärhä ja rumpali Antti Kokko.
Vaikka kyseessä onkin Suomen Vanhin Gospel-yhtye, ovat soittajat kuitenkin pääosin nuoria miehiä ja kokoonpanokin on tuore. Näkymä saattaa hämmentää, mutta yhtye tietää paikkansa. Se nojaa historiaansa ja tekee musiikkiaan taakseen katsomatta. Bändi ammentaa sanomansa muuttumattomasta evankeliumista ja pyrkii pitämään viestinsä ylösnousseesta Kristuksesta ymmärrettävänä.
Ota siis gospelpassisi mukaan ja tule Kulmaan olemaan osa tätä ikiaikaista gospeljyrää!
Lisää tietoa www.profide.net
Tä!?! Voiko näinkin olla kristitty? Eiks me kaikki ollakaan luterilaisia? Marraskuun visiitti la 12.11. klo 16.45 (ei 17.45 niinkuin aiemmin täällä luki) suuntautuu Majakkaseurakuntaan. Jos tarviit kyytiä, se järjestyy Kulmasta.
Majakkaseurakunta majailee osoitteessa Rantaharju 6, (ent. Hotelli Matinlahden tiloissa). Osallistumme yhdessä seurakunnan “jumikseen”. Majakkaseurakunta on itsenäinen, vapaa seurakunta, jäsen Kristuksen ruumissa, niin kuin mekin.
Lähde messiin avartamaan maailmankuvaasi. Mukana Suvi ja Anne. Jos kiinnostuit, ilmoittaudu Suville 040 5465197 8.11. mennessä. Lisätietoja Majakasta www.majakka.net.
Seuraavana Gospelpassin keikkana onkin Idän ihmeet Sodessa (Soukantie 14, Soukan ostarilla R-kioskia vastapäätä) 29.10. klo 18.00!
Idän ihmeet on suomalainen kristillistä huumoripitoista kansanmusiikkia soittava yhtye. Idän ihmeet koostuu kolmesta suomalaisesta muusikosta, Atte-Veikko Kemppainen (Laulu, kitara) Janne Simojoki (Laulu, perkussiot) Ville Kukkonen (Laulu, Viulu), jotka pyrkivät herättämään yleisön huomion omaperäisellä tyylillään ja humoristisilla sanoituksillaan. Idän Ihmeet voitti Gospelin SM-kisat 10. huhtikuuta 2010.
Mee siis kuuntelemaan näitä modernin ajan ihmeitä Sodeen!
Lisää bändistä www.idänihmeet.fi
KLS - modernin gospelrokin airut tulee keikalle Kulmaan.
Ikaalislaisen Kiitän Luojaani Sinusta – yhtyeen, eli ytimekkäämmin kls.:n, tarina alkaa kesästä 2003. Ikaalisissa vaikutti tuolloin kaksi nuorta gospel-bändiä, Cade ja Highway 7. Molempien bändien toiminta loppui tuona kesänä, mutta osalle muusikoista jäi palava halu viedä eteenpäin evankeliumia omalla tavallaan, musiikin kielellä. Kahden kuolleen bändin tuhkista nousikin sitten uusi ja uljas kls.
Musiikki on asenteella soitettua, raskasta, mutta melodista rock-musiikkia, rouheiden särökitaroiden ja kauniiden pianomelodioiden säestämänä. Bändin kantava voima ovat koskettavat ja vilpittömät sanoitukset, jotka heijastavat poikien ajatuksia uskosta ja elämästä yleensä.
Silloin keikalle tulet sinäkin, jos haluat olla osana järisyttävän galaktisia mittasuhteita saavassa illassa! Elä tätä dissaa, kadut kuitenkin jälkeenpäin – sano mun sanoneen jou.
Lisää tietoa KLS:stä nettisivuilta www.kls.fi
PS. Muista ottaa gospelpassi keikalle mukaan! Jos kaikkien ajoissa passin jättäneiden kesken arvotaan KLS.n timantinkova levy ja tietysti merkintöjä keräämällä osallistut isompaan skabaan!
Terve ensimmäisen vuoden isoskoulutuksen aloittanut teini! Täten ilmoitamme että syksyn siistein ykkösisosleiri pärähtää käyntiin 28.10 ja päättyy yhteiseen messuun sunnuntaina 30.10. Sinut on kutsuttu mukaan! Ilmoittaudu siis mahdollisimman nopeasti mukaan vaikka painamalla tästä. Älä huoli rahasta, sillä tämä leiri kuuluu koulutukseen ja on siis sinulle maksuton. Mikäli perut tulosi ilmoittautumisen umpeutumisen jälkeen ilman todella hyvää syytä, perimme peruutusmaksun 10 euroa.
Ilmoittaudu vauhdilla, ilmoittautuminen umpeutuu 16.10. Mukaasi lähtevät Antti, Annukka ja David. Hophop, klikkaa linkkiä ja ilmoittaudu!
Taas on aika leireillä! Nuortenleiri teemalla “Disney” käy kalenteriisi mainiosti 21.-23.10. Tällöin leireillään Velskolan väentuvan puolella, kun seiskat ja kasit nojailevat kartanon portailla. Disneyleiristä on tulossa ehkä syksyn makein ja paras nuortenleiri jota et vaan voi jättää välistä!
20 euron hintaan saat mm. kyydin bussilla Olarin kappelilta Velskolan ruokapatojen ääreen ja yhteisiin aktiviteetteihin (ja tietty sunnuntaina takaisin messuun). Mukaasi saat vieläpä tehotiimin: Helin, Jussin ja Annukan.
Älä siis epäröi vaan ilmoittaudu jo tänään! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 5.10.
Lähde mukaan pohjoismaiden suurimmille kristillisille nuorten festareille! Festareilla esiintyvät mm. KLS., The Rain, Idän Ihmeet, Tera, Skillet (usa), Katajainen Kansa, HB, Daikini, Punainen Lanka, Leevi Helo, Olli Helenius…
Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festarit järjestetään jo 27. kerran. Tapahtuma kerää yhä edelleen joka vuosi noin 11 000 nuorta eri puolilta Suomea Turkuhalliin ja Messukeskukseen. Tapahtuman järjestävät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Turun ev.lut seurakunnat. Käytännön töihin osallistuu 1300 vapaaehtoistyöntekijää.
Olarin seurakunta tekee reissun koko viikonlopuksi: 18.-20.11.2011. Hinta 58e joka kattaa matkat, kaikki konserttiliput ja festareiden ruuat. Ilmottaudu sivun oikeassa ylälaidassa olevasta linkistä. Lähdemme reissuun perjantaina klo 15.00 ja palaamme sunnuntaina n. klo 17. Mukaan kanssasi reissulle ovat lähdössä ainaskin Heli ja Mikael, joille saa esittää myös kaikki reissuun liittyvät kysymykset ja huomiot.
ILMOITTAUTUMINEN ON PÄÄTTYNYT. Peruutuspaikkoja voit kysellä Heliltä: 040-7636 212.
Lisätietoja www.maatanakyvissa.fi
Heti Kaleniuksen keikan jälkeisenä lauantaina keikkailee Anton Laurila Sodessa (Soukantie 14)!
Paitsi, että Anton on juuri perustetun, tiukan Sonic Revivalin keulahahmo, hän tekee myös soolokeikkaa. Nyt on siis hyvä mahdollisuus käydä zekkaamassa Anton henkilökohtaisemmalla tasolla. Kantsuu käydä zekkaamassa keikka ja keräämässä merkintä gospelpassiin! Keikan aikana ajoissa tulleiden kesken arvotaan cd ja tietty keräämällä merkintöjä gospelpassiin olet mukana isommassa kilpailussa, jossa huikeat palkinnot!
Lisää tietoa Antonista löydät hänen sivuiltaan www.antonlaurila.com.
Gospelia kansalle -projekti lähtee tiukasti liikenteeseen 16.9. kun Tommi Kalenius esiintyy Kulmassa.
Tommi Kaleniuksen musiikillinen historia sisältää aktiivista toimimista gospelin kentällä, mutta viime vuosina myös kunnostautumista ammattimaisena laulunkirjoittajana toisille artisteille, rockista (mm. Reckless Love) poppiin (mm. Jonna Geagea) ja iskelmään (mm.Neljänsuora). Niin ikään Kalenius on toiminut musiikkikustantamo Kaiku Songsin ”song pluggerina”, välittämässä laulunkirjoittajien teoksia eri levy-yhtiöiden artisteille, mutta ennen kaikkea Tommi Kalenius on klassinen “singer/songwriter”, laulaja/lauluntekijä. Aiemmin Tommi toimi gospel-kentällä Turvakytkin -nimisessä yhtyeessä.
Paikalle kantsuu tulla 18.00 ja kuitata itselleen gospelpassi, jossei sellaista jo omaa. Passi pitää jättää leimattavaksi ennen keikkaa, jos haluaa osallistua CD:n arvontaan. Tuu mestoille tai ole neliö!
Muut Gospelia kansalle -projektin konsertit syksyn aikana Kulmassa ovat KLS 14.10. – Pro Fide 11.11. – Houseband 17.12. Lisäksi kantsuu zekata Gospelpassista löytyvät keikat myös Soden (Soukantie 14, Soukan ostarilla) puolella: Anton Laurila 17.9. ja Idän ihmeet 29.10. Soden keikat alkavat 18.00.
Olarin ja Espoonlahden seurakunnat ottaa tulevan syksyn ja kevään osalta käyttöön Gospelpassin. Passissa on merkitty kaikki tulevat gospelkonsertit, joita Sodessa ja Kulmassa järjestetään. Konsertteja onkin nyt varsin usein, sillä Olarissa käynnistyy Gospelia Kansalle -projekti. Sen aikatauluista lisää aivan pian.
Ensimmäinen passin konsertti on Sodessa 26.8. klo 1800 (HUOM AIKA MUUTTUNUT!), jossa esiintyy Sonic Revival! (Soden löydät osoitteesta Soukantie 14, Soukan ostarilla R-kioskia vastapäätä.) Käy kuuntelemassa mahtikonsertti, ota itsellesi Gospelpassi mukaan ja kerää leimoja.
Jokaisessa konsertissa arvotaan cd kaikkien passinsa konserttiin jättäneiden kesken, ja kevään lopussa isossa konsertissa palkitaan niitä, jotka ovat eniten keränneet passiin leimoja. Palkinnot ovat hienoja ja gospelmusan kattaus vuoden aikana todella kova, joten kannattaa ottaa osaa!