Kupla jäätyi, kuski lämpeni

Kirjoittanut , perjantai, 10 helmikuu, 2012

“Auto on nipinnapin käynnistynyt kylmän yön jälkeen. Ulkona on edelleen yli kaksikymmentä astetta pakkasta. Edessä on noin puolen tunnin ajomatka ja pieni kiire jo lähtiessä. Ensin ajoneuvosta katoaa ojaustehostin, sitten lämpömittari ja sen jälkeen nopeusmittari. Jarrut ja ohjaus onneksi toimivat ja kone edelleen käy. Ilman viileydestä huolimatta lämpö alkoi nousta poskilleni kuljettajan istuimella. Perille päästiin juuri ja juuri. Silloin pysähtymisvalo etupaneelissa jo välkkyi. Pysähdyttyään auto ei sitten enää inahtanutkaan.”

Pääsittekö tunnelmaan? On jännittävää, miten tämän kaltainen vastoinkäyminen voi joissain elämän hetkissä tuntua ylitsepääsemättömän suurelta. Tunne ei ole rationaalinen. Onhan sitä nyt maailmassa aika paljon suurempiakin murheita kuin yhteistyön irtisanonut henkilöauto – tai tarkemmin laturihihna. Tunteet eivät toki muutenkaan ole synkronoitu järkeen. Nytkin matka tuli taitettua ja edessä oli melko tyhjä vapaa päivä. Sen toki saattoi arvata, että auton kuntoon saattaminen olisi oma operaationsa.

Toisaalta huomion olisi voinut kiinnittää niihin asioihin, jotka olivat hyvin. Pitkään kaipaamani talvi oli saapunut, päivä oli kuvan kaunis, perhettä ja ystäviä seuranani, auto toi itse asiassa meidät perille asti paikkaan, jossa oli tarjolla runsaasti hyvää ruokaa. Jos auto nyt piiputtikin, Taivaan Isä kyllä muutoin täytti Isä meidän–rukouksen pyynnön jokapäiväisestä leivästä yltäkylläisesti.

Ystävällinen laskiaistapahtuma sunnuntaina 19.2.

Kirjoittanut , keskiviikko, 8 helmikuu, 2012

Oravakin sen tietää; kiva päivä tulossa!

Olarin ja Tapiolan seurakuntien nuorisotyöt yhdistävät voimansa tällä kertaa ystävyyden ja talvioleilun merkeissä. Sunnuntaina 19.2. klo 13 aloittelemme yhteistä päivää Tapiolan kirkolla. Luvassa on mm. ulkoilua (säävaraus), syömistä, tutustumista ja toivottavasti paljon hymyjä. Yhteisen päivän päätämme Soukan kappelilla popmessuun, jossa ennakkotietojen mukaan saarnaa “Olarin oma poika” Antti Malinen. Ja kannattaahan poppikseen aina saapua sen kirkkokaakaonkin takia!

Jos kiinnostuit, ilmoittaudu Annukalle saman tien vaikka tekstarilla, soittaen, maililla tahi Facebookissa inboxin kautta. Tapiolan nuoriso voi ottaa yhteyttä uuteen työntekijään Elisaan, joka muuten on oikein mukava tyyppi. Ilmoita samalla ruoka-ainerajoituksesi, niin saadaan sullekin herkkua pöytään. Tää on oikein hieno tapa aloittaa hiihtoloma!

Katsotaan kuinka monta ihmistä saadaan mahtumaan tapiolalaisten nuorten tiloihin! Tervetuloa mukaan!

Tera keikalla Kulmassa! Tuo kaverisi mukaan!

Kirjoittanut , maanantai, 6 helmikuu, 2012

Taas on aika vallata Kulman sohvat hyvän musiikin tahdissa!

10.2. eli tänä perjantaina lauteille nousee gospelin ehdoton tähti Tera! Bändin juuret ulottuvat aina 80-luvulle asti, jolloin perustettiin yhtye nimeltä Terapia – raskaan gospelrokin airut, joka tuli Suomen gospelskenessä hyvinkin tunnetuksi. Vuonna 2005 Terapia lopetti, mutta sen kaksi merkittävää jäsentä perusti vanhan yhtyeen raunioille uuden voimaryhmän – Teran. Tera soittaa sekä omaa että Terapian voimallista tuotantoa.

Mahtavan keikan lisäksi Kulmassa on jo legendaariseksi muodostunut kutsuilta, jonne voit tuoda kavereitasi käymään. Kivalla kupongilla voit nimittäin saada limpparia, leivoksen ja sämpylän ilmaiseksi! Melkoisen hieno tarjous, eikö? Kuponkeja löydät esimerkiksi lähikoulujen ilmoitustauluilta sekä Kulmasta. Saattaapi nuorisotyön tyypeilläkin olla niitä vielä muutama taskussa. Hae oma kuponkisi ennen kuin loppuvat!

Keikka alkaa klo 19, ovet aukeavat klo 18. Iltaa jatketaan keikan jälkeen aina kymmeneen saakka. Hyvä ilta tulossa, tule säkin paikalle!

Kirkon nuorisopäivät Tampereella toukokuussa! Tuu mukaan!

Kirjoittanut , maanantai, 30 tammikuu, 2012

Me lähdetään porukalla Tampereelle! Kuin siistii?

Kirkon nuorisopäivät on kevään paras reissu 4.-6.5.2012. Luvassa on kaikenlaista makeeta toimintaa ja reissu päättyy ensin huvipuistomessuun ja Särkänniemen kierrokselle. Me ollaan menossa lauantain ja sunnuntain ajaksi, joten päästään pitämään hauskaa pidemmän kaavan kautta! Ihan parasta!

Jos kiinnostuit, Annukka antaa lisätietoja ja ainahan voit käyttää suoralinkkiä sivustoon: yhdenhinnalla.fi. Ja hei, tää on supermakee juttu.

Jos

Kirjoittanut , torstai, 19 tammikuu, 2012

J-O-S. Jos. Kolmen kirjaimen sana joka määrittää ehtoja elämäämme. Pieni sana jolla on suuri merkitys. ”Saat jälkkäriä jos syöt ruokasi kunnolla”, “Huomaakohan _just se_ mut jos pukeudun tänään tähän?”, “Mitä jos mä en onnistu?”, “Entä jos mä en kelpaakaan tällaisena?”.

Kaaduin itse tähän samaan jos-ansaan. Kipuilin moneen kertaan jo viikolla sitä mitä sanoisin vuoden ensimmäisen päivänavauksen lähestyessä. Kirjoitin, deletoin, kirjoitin, deletoin. Arvioin. Deletoin lisää. “Ei kukaan niitä kuuntele kuitenkaan”, lohdutti mm. mieheni yrittäen saada stressitasoni hieman alemmas. Hah, kyllähän kuuntelee! Minä ainakin kuuntelin kun tuttu työntekijä avasi sanaisen arkkunsa. Eli ainakin kaksi ihmistä todennäköisesti kuunteli minua tänäkin aamuna. Asiaa kyllä oli yli tarpeen, mutta miten tiivistää se maksimissaan seitsemään minuuttiin, musiikin kanssa? “Entä jos tää ei vaan ole hyvä? Entä jos mä en saa aikaan hyvää päivänavausta?”

Usein kun yrittää itse kaikkein kovimmin, pettyy pahimmin. Näin kävi minullekin. Kirjoitin kaksi tuntia (!!!) seitsemän minuutin juttua, johon en ollut lainkaan tyytyväinen. Iltasella tapasin muutaman ystäväni ja stressitaso laski. Kotimatkalla, ruuhkabussissa Jumala antoi minulle sanat. Ja biisin. Paloin halusta kirjoittaa päivänavauksen auki siinä ja heti, musiikkikin löytyi omalta soittimelta kuin tarjottimella. Kotona hyökkäsin ensimmäisenä läppärin ääreen ja annoin sanojen tulla. Vajaassa kymmenessä minuutissa olin saanut aikaan hyvän ja ajankohtaisen päivänavauksen, juuri niille ihmisille joita onkin tarkoitus kohdata.

Kirjoitin Facebookkiin seuraavan statuksen: Jumalalla on kuulkaas hyvä huumorintaju. Oon kipuillut tässä ehkä kaksi päivää mitä huomenna pitäs sanoa päivänavauksessa, sain aikaiseksikin sellasen huonon version tänään toimistolla. Noh, pitihän sen Flown tulla ruuhkabussissa matkalla kotiin ja hienohan siitä tuli. Niin, ei me tehdä tätä työtä omalla ajalla vaan Jumalan. Kiitos muistutuksesta.

Niin. Vaikka me kuinka yrittäisimme tehdä jutut oman pään mukaan, Jumalan ajan mukaan täällä eletään. Sen kun muistaisi useammin, edes kirkon töissä. Onneksi Jumala muistuttaa tästä aika ajoin. Kiitos siitä.

Muuten, jos aika Jumalan kanssa kiinnostaa niin käy kokeilemassa torstai-iltoja Kulmalla. Olemme palanneet yhteiseen messunviettoajatukseen ja jatkamme siitä hengellisellä pohdinnalla iltaa. Samoin perjantaissa alkaa Perjantain Startti, klo 18-19 oleva sisällöllinen pläjäys. Tervetuloa tarkistamaan tarjonta jo tällä viikolla!

Kulma viettää joululomaa!

Kirjoittanut , torstai, 22 joulukuu, 2011

Kulman joulujuhlat sujuivat mallikkaasti ja pääsimmekin mukavasti aloittamaan Jeesuksen synttäreiden juhlimisen etukäteen. Vietämme siis joululomaa 13.1. asti, jolloin pärähtää Gospelia Kansalle -projektin tiimoilta Olli Helenius Kulmaa säväyttämään. Ollos tervetullut silloin uusin ja iloisin mielin viettämään kevättä, siihen asti siunattua joulua ja onnellista uutta vuotta.

PS. Saapas päivystää jälleen uutena vuotena, pidetään yhdessä kavereista ja tuntemattomista huolta. Jos et tiedä Saappailusta mitään, kurkkaappa linkin taakse.

Kulma kiinni perjantaina 16.12.

Kirjoittanut , keskiviikko, 14 joulukuu, 2011

Heipä hei! Perjantaina 16.12. Kulma pitää ovensa säpissä elikkäs kiinni työyhteisön koulutuksen takia. Ei kuitenkaan aihetta paniikkiin, sillä lauantaina ollaan auki poikkeuksellisesti joulujuhlan merkeissä klo 18-21! Rullaile siis Kulmalle lauantaina viettämään Jeesuksen synttäreiden etukäteisjuhlaa! Mukana menossa mm. Heli, Jussi, Antti, Annukka, Anne, Suvi, Musti, Mikael, Jeesus.. Ja SÄ!

Odotusta olan takaa

Kirjoittanut , sunnuntai, 11 joulukuu, 2011

Tiedättekö, olen odottanut elämässäni aika monia asioita. Olen odottanut bussia, rahojen saapumista tilille, äiskää kaupasta, vuoroani jonoissa ja kollegoja saapuvaksi, vain muutamia juttuja mainitakseni. Odotus on aina yhtä tylsää ja tyhmää, enkä millään malttaisi sitä tehdä.

Odotuksen sietämättömyyteen olen puuttunut tietoisesti näin aikuisiällä. Kun odotan bussissa pääsyä kotiin, rukoilen hiljaa mielessäni. Kun jonotan pidemmän aikaa johonkin tärkeään paikkaan, rukoilen. Kun illalla odotan unen tuloa, rukoilen iltarukouksen. Kun harmittaa ainainen odotus, rukoilen hiukkasen pidempiä hermoja. Niin, rukoilen usein, tai niin voisi ainakin kuvitella.

Noh, ei rukous aina ole päällimmäisenä mielessä, vaikka oikeastaan pitäisi. Rukous on puhetta Jumalalle, sanattomia tai sanoin puettuja asioita Luojan suuntaan. Rukous ei ole vaikeata, mutta sen aloittaminen. Äärimmäisen haasteellista. Ainakin minulle. Se vaatii usein itsensä voittamista ja kannustusta.

Alkuun en bussissa uskaltanut edes ristiä käsiäni tai painaa päätäni alas rukoillessani. Messussakin saatoin kurkata silmäkulmastani että mitä muut tekevät ja tein samoin. Nykyisin uskallan sentään ristiä käteni, painaa pääni ja jopa ääneen lausua yhdessä rukouksen sanoja. Myös bussissa uskallan jo pistää sormet toistensa lomiin ja tuoda asioita Jumalan luo. Usein bussimatkat saattavat kulua esirukoillessa muiden puolesta.

Viikonloppuni vierähti isoskoulutusleirillä, jossa yhtenä iltarukouksen muotona toimme alttarille erilaisia helmiä. Kuvassa olevat helmet ovat ilon ja kiitoksen helmiä, joita sai tuoda toiselle puolen alttaria, kupposeen Jumalan luo. Samalla kun helmet valittiin ja kannettiin alttarille, sai asioiden puolesta rukoilla. Kun keräsin helmiä illalla pois, huomasin että ilon asioita oli kertynyt leirillä olleiden toimesta enemmän kuin surua ja esirukousta kuvaavia pieniä kiviä. Tämä pieni asia hymyilytti vielä aamullakin. Olen iloinen siitä että kiitos kantoi leiriämme loppuun asti.

Adventin aikaan kuuluu paljon erilaista odotusta. Miten sinä aiot käyttää kyseisen ajan? Onko, kuten usein sanotaan, odottavan aika pitkä? Oletko kokeillut siihen vastalääkkeeksi rukousta? Kokeile, suosittelen lämpimästi.

Joulujuhla lähestyy!

Kirjoittanut , perjantai, 2 joulukuu, 2011

Hyvää adventin aikaa juuri sulle! Tiesitkö että Kulman joulujuhlaa vietetään lauantaina  17.12. klo 18-21? No nyt tiedät! Eikös olekin mukavaa?

Jotta saisit hieman kuvaa siitä mitä Kulman joulujuhla sisältää, valotamme hieman ohjelmaa. Luvassa on siis syömistä, yhteistä oleskelua ja aivan mahtava Houseband ruorissaan meidän oma poikamme pastori Jussi Koski! ja mikä parasta, tarjoilu ja kaikki muukin on sinulle maksutonta! Voiko joulujuhla enää paremmin mennä? NIINPÄ! Suuntaa siis 17.12. Kulmalle ja tule viettämään jouluista iltaa nuorisotyön tyyppien kanssa. Mukana myös kerhonohjaajien jengi.

Kuukauden visiitti: Megazone!

Kirjoittanut , perjantai, 25 marraskuu, 2011

Joulukuun visiitti liikauttaa jälleen nuorisotyötä Helsinkiin asti, nimittäin Salmisaaren liikuntakeskukseen! 14.12. klo 19 alkaa semmoinen pelaaminen, että oksat pois! Paikalla tulee olla noin klo 18.30. Luvassa siis Megazonea, joka onkin jo viime vuonne todettu oikein toimivaksi. Vastaamme tulee arvoisemme vastus, Tapiolan seurakunnan nuorisotyön porukka. Valmistaudu siis huolella ja ilmoittaudu heti tänään Mikaelille vaikkapa tekstiviestitse numeroon 040 531 1016. Tule pitämään leikkisän hauskaa pieni kilpailuvietin poikanen silmäkulmassa. Mukaasi Mikaelin lisäksi lähtee Annukka, joka ei millään haluaisi hävitä entisen työpaikkansa pelaajille. Näette siis ainakin yhden fiiliksissä pelaavan täti-ihmisen. Tapiolan puolelta ilmoittautumisia hoitaa Lasse.